Karlsruhe (Saksa) UNESCO City of Media Arts on avannut kansainvälisen haun mediataiteilijoille ja taiteilijaryhmille vuoden 2027 dm award connecting worlds -kilpailuun. Haussa etsitään innovatiivisia teoksia, jotka yhdistävät digitaalisen ja fyysisen kaupunkitilan sekä aktivoivat julkista tilaa leikkisällä tavalla. Vuoden 2027 teemana on PLAYGROUND.
Valittu teos toteutetaan osana SCHLOSSLICHTSPIELE Light Festival Karlsruhe -valofestivaalia ja Media art is here -näyttelyä elo–syyskuussa 2027. Teoksen tulee muodostua kahdesta elementistä: Karlsruhen barokkipalatsin julkisivulle toteutettavasta 2–5 minuutin projection mapping -teoksesta sekä vähintään yhdestä itsenäisesti toimivasta elementistä Karlsruhen kauppatorilla. Teoksen tulee olla yleisön koettavissa julkisessa tilassa maksutta.
Mahdollisia toteutustapoja ovat esimerkiksi interaktiiviset projisoinnit ja pelilliset teokset, yleisöä osallistavat installaatiot ja mediataideteokset, immersiiviset ja kolmiulotteiset toteutukset sekä eri taidemuotoja ja uusia teknologioita yhdistävät teokset. Haku kannustaa myös paikallisten ja kansainvälisten toimijoiden väliseen yhteistyöhön.
dm award connecting worlds -palkinnon arvo on 10 000 euroa. Lisäksi voittavan teoksen tuotantokustannuksiin myönnetään enintään 20 000 euroa (netto). Valittu taiteilija tai taiteilijaryhmä saa myös kuratoriaalista ja teknistä tukea projektikumppaneilta.
Haku on avoin kansainvälisesti yksittäisille taiteilijoille ja taiteilijaryhmille. Hakemus toimitetaan saksan- tai englanninkielisenä yhtenä dokumenttina, ja siihen tulee sisällyttää tiedot hakijasta, tiivis projektisuunnitelma ja storyboard sekä tarvittava visuaalinen materiaali.
Hakuaika päättyy 25.11.2026 klo 13.00 CET. Valinnoista ilmoitetaan hakijoille joulukuun puolivälissä, ja voittajat julkistetaan tammikuussa 2027.
Teoksen tulee olla valmis 31.7.2027 mennessä.
Tutustu hakuilmoitukseen ja tarkempiin hakuohjeisiin UNESCO:n mediataidekaupunkien www-sivuilla.
Karlsruhe Saksassa on yksi Oulun kaupunkikumppaneista UNESCO Creative Cities -verkostossa. Molemmat kaupungit ovat UNESCO:n mediataiteen kaupunkeja, ja niitä yhdistää sitoutuminen luovuuden, digitaalisen kulttuurin ja kansainvälisen yhteistyön edistämiseen. Taiteilijoille ja luovan alan toimijoille suunnattujen mahdollisuuksien kautta Oulu ja Karlsruhe vahvistavat kulttuurisia yhteyksiä UCCN-verkoston jäseninä sekä tutkivat media-taiteen, teknologian ja kulttuuriperinnön tulevaisuuden mahdollisuuksia.